Kilpailukausi 2012 on käynnissä kovaa vauhtia.
Aika jännä juttu, että välillä aika ei tunnu riittävän mihinkään. Toukokuun pakinani sisälsikin tämän takia lopulta vain kommentin: “Yritän laittaa ajatuksiani lähitunteina, kun saan vähän enemmän aikaa”. Sitä aikaa ei sitten koskaan tullutkaan, aina tuli jokin uusi mx-tilanne päälle. Ja niitä tilanteita tuntuu tulevan ja tulee koko ajan vain lisää ja lisää. Välillä tuntuu, että en teekään tätä luottamustointa talkoovetoisesti, vaan lajiryhmäily menee kaiken edelle (perhe, ystävät, työ, vapaa-aika, …..). Olen joskus oppinut sanonnan, että kiire on asenne ja sen taakse on helppo piiloutua. Kuitenkin on samalla hieno huomata, että myös jonkinlaisia tuloksia on havaittavissa: toukokuun alussa lajiryhmän sivustolla oli yli 20 000 käyntiä kuukauden aikana, parhaana päivänä yli 1 800 käyntiä. Nyt Hyvinkään Supercross SM 2012 -osakilpailuviikonloppuna kuukausiluku oli yli 31 000 käyntiä ja paras päiväluku yli 2 100 käyntiä. Tänä vuonna lajiryhmän sivuilla on yli 100 000 käyntiä. Samaan aikaan SML motocross / Youtube -katseluita oli yli miljoona katselukertaa. Mielestäni todella hienoja lukuja, kiitos siitä kuuluu teille kaikille. Uutuutena sivuilla on facebook -linkitys, kiitos siitä kuuluu Kustille.
Laitan lajiimme liittyviä aiheita sitä mukaan, kun niitä tulee esille. Valmiita juttuaiheita voi myös tehdä, joita julkaisen mikäli ne vain edistävät lajiamme eteenpäin. Kuitenkaan kerho- tms. politiikkaa en ryhdy harrastamaan suuntaan tai toiseen. Tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus ovat tärkeitä asioita, jotka pitää huomioida koko ajan kaikessa toiminnassamme.
Aina tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus eivät kohtaa, koska tilanteet ovat kuitenkin viimekädessä oikeasti erilaisia. Tämäkin riippuu, kenen ja miltä kantilta asiaa katsoo. Kilpailutilanteessa tätä asiaa hoitaa meidän kaikkien puolesta kilpailun johto, kilpailun valvoja ja kilpailun tuomarit. Annetaan heille myös tämä oikeus ja mahdollisuus, säännöt ovat kaikille samat. Kaikkea ei aina pystytä huomioimaan, mutta varmasti kaikki tekevät “työnsä” mahdollisimman hyvin ja ammattimaisesti. Mielestäni alkukauden kisoista yhteenvetona voi hyvillä mielin sanoa: onnistuneita suorituksia kaikilta osapuolilta.
Rangaistuksia on valitettavasti jouduttu myös tänä vuonna jakamaan kilpailijoille mm. seuraavasti:
- lähtösuoran muokkaaminen sääntöjen vastaisesti -> minuutin aikasakko ko. kilpailuerän lopputulokseen
- epäurheilijamainen käytös -> suullinen varoitus
- epäurheilijamainen käytös -> ko. kilpailuerän tuloksen hylkäys ja kirjallinen varoitus
- ohittaminen heiluvan keltaisen lipun vaikutusalueella -> minuutin aikasakko ko. kilpailuerän lopputulokseen
- äänenvaimentimen irtoaminen kilpailuerän aikana -> musta lippu, korjausmahdollisuus ratavarikolla
- oikaisu -> ko. kilpailuerän tuloksen hylkäys
Mielestäni säännöt eivät ole vaikeita tai vaikeaselkoisia. Kannattaa opiskella sääntöjä, niin itse kilpailussa ei tule kamalia yllätyksiä. Tottakai MX-lajiryhmän yhtenä tehtävänä on seurata kilpailuissa sääntöjen toimivuutta ja sitä kautta kehittää niitä seuraaville kilpailukausille. Käsittääkseni myös ensi vuodelle on jo nyt tiedossa muutamia muutosehdotuksia sääntöihin.
Lajiryhmälle voi edelleen laittaa postia osoitteeseen: lajiryhma@smlsupercross.fi
Pakinaosio taas heinäkuussa 2012, joten …. kilpailkaa kovasti, mutta reilusti kilpailojoita ja toimitsijoita kunnioittaen. Näin varmasti itsekin toivot toisten toimivan sinua kohtaan.
Nyt pitää vielä rientää talliin tekemään kundin pyörään viimeiset “viritykset”, huomenna kun on MX125-kisat Salossa.
Simo Merilä, MX-lajipäällikkö






















